Jukan työ huomioitiin myös ketjun omalla Franny-palkinnolla, joka jaetaan vuosittain yhdelle ketjun yrittäjälle. Ensimmäisenä yrittäjänä Jukka saa palkinnon nyt jo toista kertaa. Aiempi Franny-palkinto on vuodelta 2014. Jukan yritys HR-Palvelut toimii Hyvinkään, Järvenpään ja Riihimäen alueella. Jukka on toiminut yrittäjänä vuodesta 2006. Viime vuonna hän nousi Eezy-ketjun suurimmaksi yrittäjäksi lähes 10 miljoonan euron liikevaihdolla. HR-palvelut
Kategoria: Blogikirjoitukset
Rekrytoinnin ja suorahaun pioneerit yhdistävät voimansa
Eezy Personnel on yksi Suomen tunnetuimmista suorahaun ja rekrytoinnin yrityksistä. Vuonna 1985 perustettu yritys työllistää yli 50 rekrytoinnin asiantuntijaa ja tekee vuosittain yli 500 vaativaa rekrytointia ja yli 5 000 henkilöarviointia. Vuonna 1978 perustettu Jaakko Lehto Executive Search Oy on yksi Suomen vanhimmista suorahakuyrityksistä erikoistuen johdon, asiantuntijoiden ja hallitusjäsenten suorahakuihin sekä kansainvälisiin hakuihin. ProMotive Oy
Muutostoimisto Flow ja henkilöstökehittämisen yhtiö Eezy Spirit yhdistyvät
Liikkeenjohdon konsultointi- ja valmennusyhtiö Muutostoimisto Flow ja Eezy-konserniin kuuluva tutkimusyhtiö Eezy Spirit yhdistyvät. Tavoitteena on tuoda markkinoille entistä vaikuttavampi työelämätutkimus-, valmennus- ja konsultointiyhtiö vastaamaan työelämän murrokseen. ”Tulevaisuuden liiketoimintakehitys ja työelämävalmennus vaativat rinnalleen entistä enemmän tutkimustietoutta. Yhdistymisellä otamme laajemman jalansijan markkinoilta ja tarjoamme asiakkaillemme monipuolisempia palveluita”, kertoo Muutostoimisto Flown partneri Kalle Ruuskanen. Eezy Spirit on henkilöstötyytyväisyystutkimusten
Eezy toimittaa henkilöstöä Suomen suurimpiin maskitehtaisiin
Hankolainen Filterpak ja Teho Filter Sievistä ovat molemmat suomalaisia ilmanpuhdistusalan asiantuntijoita, joiden tuotteita löytyy niin yksityiskodeista kuin raskaan teollisuuden parista. Vallitsevassa tilanteessa ilmanpuhdistuksen merkitys on noussut ja erilaisten suodattimien valmistustarve on muodostunut erittäin korkeaksi. Molemmat Suomen johtaviin alan toimijoihin kuuluvat yritykset ovat kääntyneet henkilöstötarpeissaan Eezyn puoleen. Avainasemassa nopeissa rekrytointirapeissa on tiivis keskusteluyhteys Eezyn ja asiakkaan
Miten hakea töitä kesän jälkeen?
Kesä alkaa vähitellen kääntymään syksyyn ja samalla yrityksissä alkaa olla kesälomat vietetty. Katseita aletaan kääntämään tuleviin koitoksiin sekä aletaan pohtia loppuvuotta ja sen tuomia kiireitä. Kesälomien jälkeen tehdään päätöksiä myös loppuvuoden rekryistä. Tämä on hyvä niin vakituista työtä hakeville kuin opiskelijoille, jotka kaipaavat osa-aikaisia duuneja opiskelujen oheen. Eikä tästä hetkestä enää ole kuin pari kuukautta
Eezysti töihin kaupan alalle
Etsitkö työtä, jota voit tehdä joustavasti silloin kuin sinulle sopii? Oletko opiskelija tai etsitkö muuten vain lisätienestiä tai mielekästä tekemistä arkeen? Oletko kiinnostunut kaupassa työskentelystä? Jos vastasit kolme kertaa kyllä, ryhtyminen vuokratyöhön Eezy kaupalla saattaa olla sinun juttusi. Mistä tiedän, sovinko Eezy kaupan työntekijäksi? Asiakkuuspäällikkö ja rekrytoijamme Minna vastaa usein esitettyihin kysymyksiin Eezy kaupan työntekijäksi
Kaksi näkökulmaa: työn ja vapaa-ajan yhdistäminen vai erottaminen?
Työn jatkuva muutos voi lisätä duunin ja vapaa-ajan rajaamisen haastavuutta. Ajoittainen stressi on hyvä asia ja moni kokee olevansa parhaimmillaan pienen paineen alla. Työnteosta on kuitenkin palauduttava ja puntit on saatava tasan, että pystyy antamaan töissä itsestään kaiken ilman uupumusta ja töiden tulemista nokosiin. Jokainen asettaa itselleen sopivat rajat ja keskustelee työnantajan kanssa, että haluaako
Mistä tiedän, onko kaupan ala mun juttu?
Jos etsit kaupan alan töitä pääkaupunkiseudulta tai Porvoon alueelta ja päätät hakea töihin Eezy Henkilöstöpalveluille, saatat kohdata työhaastattelun merkeissä henkilöstökoordinaattorimme Minna Reederin. Tässä blogitekstissä saat konkarirekrytoijaltamme täsmävinkit kaupan alalle hakemiseen. Minna aloitti Eezy Henkilöstöpalveluiden kaupan alan rekrytoinnissa jo vuonna 2012. Tie kaupan alan rekrytointeihin kävi Alepan kautta: Minna työskenteli ennen henkilöstöalalle tuloaan noin viiden vuoden
Eezy Henkilöstöpalvelut ja K-S Turvamiehet aloittavat yhteistyön LähiTapiola Areenalla kaudella 2020-2021
Tulevalla kaudella Jyväskylän LähiTapiola Areenalla koetaan muutoksia, sillä areenan turvallisuudesta ja järjestyksenvalvonnasta pelien sekä tapahtumien aikana tulee jatkossa vastaamaan K-S Turvamiehet. Eezy Henkilöstöpalvelut jatkaa edelleen JYP:n päähenkilöstötoimittajana pelien sekä tapahtumien osalta ja vastaa ensi kaudellakin ammattitaitoisten ravintola-alan työntekijöiden rekrytoinnista ja hallinnoinnista. ”On ilo jatkaa JYP:n yhteistyökumppanina jo neljättä kautta. Tärkeää on myös, että tarjontamme vahvistuu
Eezympää yrittäjyyttä -pocast-jakso: “Tein ite ja säästin” – miksi yrittäjän täytyy oppia delegoimaan?
“Tein ite ja säästin” on tuttu lause monen pienyrittäjän suusta. Mutta entä, jos delegoimalla ja ulkoistamalla tehtäviä muille voisikin itse keskittyä olennaiseen, saada lisää aikaa ja vapautta itselleen, sekä bisneksen kasvuun? Kasvuyrittäjä Irina Viitala kertoo, miksi delegoiminen kannattaa, mistä aloittaa ja miten delegoida työtehtäviä fiksusti. Kuuntele jakso, kevennä työtaakkaasi ja keskity olennaiseen! Podcastin hostina on