Etusivu » Sijoittajille » Osaketietoa » Johdon liiketoimet

Johdon liiketoimet

Eezy:n johtotehtävissä toimivien henkilöiden ja heidän lähipiiriinsä kuuluvien henkilöiden on tehtävä yhtiölle ja Finanssivalvonnalle ilmoitus heidän omaan lukuunsa tehdyistä liiketoimista, jotka koskevat yhtiön osakkeita, vieraan pääoman ehtoisia välineitä tai niihin liittyviä johdannaisia tai muita rahoitusvälineitä

Johtohenkilön ja hänen lähipiirinsä on ilmoitettava liiketoimensa Finanssivalvonnalle viipymättä ja viimeistään kolmen työpäivän kuluessa liiketoimesta Eezy:lle ja Finanssivalvonnalle. Eezy julkaisee ilmoitukset pörssitiedotteella viipymättä, viimeistään kolme työpäivää liiketoimen toteuttamisen jälkeen. Yhtiö julkaisee ja säilyttää kaikki annetut ilmoitukset vähintään viiden vuoden ajan.

Jotta Eezy:lle varattaisiin riittävästi aikaa tutustua ilmoituksiin pörssitiedotteen tekemistä varten, johtohenkilöiden ja heidän lähipiiriläistensä tulisi ilmoittaa liiketoimet viipymättä liiketoimea seuraavana työpäivänä. Ilmoitus tehdään ensin Finanssivalvonnan asiontipalvelussa ja sieltä muodostuva pörssitiedotteen teksti toimitetaan sähköpostilla Eezylle osoitteeseen johdonkaupat@eezy.fi

Tiedotteet johtohenkilöiden liiketoimista löytyvät täältä.

Ohjeet

1. Täytä liiketoimien ilmoittamista koskeva lomake Finanssivalvonnan asiointipalvelussa

Mene osoitteeseen https://asiointi.finanssivalvonta.fi/  ja ilmoita liiketoimi sähköisesti Finanssivalvonnalle sähköisen asioinnin kautta.

Lomakkeen täyttämisessä tarvittavia tietoja:

Eezy Oyj LEI-tunnus: 743700ZKOMTB7X000W54
Eezy Oyj osakkeen kaupankäyntitunnus: EEZY
Eezy Oyj osakkeen ISIN-koodi: FI4000322326
Kauppapaikka: NASDAQ HELSINKI LTD (XHEL)
Instrumenttityyppi: OSAKE

2. Kopioi/lataa Finanssivalvonnan palvelusta täytetty lomake PDF-muodossa sekä pörssitiedotteen tekstimuotoinen tiiviste. Lähetä nämä tiedostot sähköpostilla Eezy:lle

Lähetys Eezy Oyj:lle

  • Lähetä lomakkeet sähköpostin liitteenä osoitteeseen johdonkaupat@eezy.fi
  • Ilmoita sähköpostissa myös puhelinnumero, josta sinut tavoittaa, mikäli Eezyllä tulee ilmoitukseen liittyen kysyttävää

3. Hyväksy lopullinen ilmoitus Finanssivalvonnan palvelussa ”Lähetä”-painikkeella.

Lisätietoja Finanssivalvonnan sivuilta:
https://www.finanssivalvonta.fi/paaomamarkkinat/liikkeeseenlaskijat-ja-sijoittajat/johtohenkiloiden-liiketoimet/

Ohjeet sähköisen asioinnin käyttöön:
https://www.finanssivalvonta.fi/finanssivalvonta/finanssivalvonnan-sahkoinen-asiointipalvelu/
https://www.finanssivalvonta.fi/finanssivalvonta/finanssivalvonnan-sahkoinen-asiointipalvelu/johdon-liiketoimet/