Kansainvälisen työvoiman hankkiminen on helpompaa kuin luulet
”On päivänselvää, että Suomi ei pärjää ilman ulkomaalaista työvoimaa”, totesi hiljattain uusi työministeri Arto Satonen. Eezyllä tämä näkemys allekirjoitetaan myös, sillä yhtiö todistaa etulinjassa koko ajan pahenevaa työntekijäpulaa kantaväestön eläköityessä. Erityisesti erityisosaamista vaativat tehtävät, kuten vaikkapa hitsarin ja à la carte -tarjoilijan pestit, ovat yhä vaikeampia täyttää. Keskustelu työperäisen maahanmuuton ympärillä käy kiivaana ja Eezy haluaa osaltaan tuoda esiin kansainvälisen työvoiman mahdollisuuksia ja etuja.
Jos yrityksesi taistelee rekrytointihaasteiden kanssa, kannattaa harkita kansainvälisen työvoiman käyttöä. Eezy rekrytoi työntekijöitä Suomessa jo asuvien ulkomaalaisten työntekijöiden keskuudesta, EU-maista sekä kolmansista maista.
”Eezyllä on hiotut prosessit jokaiseen rekrytointiväylään. Liikkeelle lähdetään aina huolellisella tarvekartoituksella asiakkaan kanssa. Se määrittää millaisen osaamistason työvoimaa lähdetään etsimään ja mistä päin maailmaa”, kertoo Eezy Henkilöstöpalvelujen työvoiman maahantuonnista vastaava johtaja Samu Isosalo.
Monipuolisia osaajia läheltä ja kauempaa
”Kokkeja, tarjoilijoita, rakennustyöntekijöitä, rakennussiivoojia, pintakäsittelijöitä, tuotanto-, kokoonpano- ja vaihetyöntekijöitä, elintarviketyöntekijöitä, betonityöntekijöitä, siivoojia ja sähköasentajia”, listaa Isosalo tyypillisimpiä ammattiryhmiä, joita Eezy tuo Suomeen.
Euroopasta työvoimaa tuodaan pääosin Romaniasta, Baltiasta ja Puolasta. EU:n ulkopuolelta työvoimaa rekrytoidaan useimmin Intiasta, Filippiineiltä, Bangladeshista, Indonesiasta ja Nepalista.
”Toisin kuin monesti luullaan, EU:n ulkopuolelta rekrytoimiemme työntekijöiden ammattitaito ja koulutustaso on tyypillisesti korkeampaa kuin EU:n sisältä tulevien. Kolmansista maista tulevien työntekijöiden kohdalla merkittävä etu on myös heidän hyvä englannin kielen taitonsa”, Samu Isosalo mainitsee.
Eezy hoitaa paperityöt ja perehdytyksen suomalaiseen työelämään
Ulkomaalaisen työntekijän tuominen Suomeen on nykyäänkin melko monimutkainen prosessi, mutta Eezy vastaa kaikista yksityiskohdista. Työntekijöiden varsinaisen rekrytoinnin lisäksi Eezyn toimesta hoituvat niin matkat, asunnot, työluvat, työsopimukset, viranomaisrekisteröinnit, mahdolliset korttikoulutukset ja vero- sekä Kela-asiat. Eezy myös hoitaa työntekijöiden yleisperehdytyksen suomalaiseen työelämään:
”Opastamme tulijoita suomalaiseen järjestelmään hyvissä ajoin, jotta he ymmärtävät esimerkiksi koe- ja työaikaan, palkanmaksuun, työnkuvaan ja elämisen kuluihin liittyvät asiat mahdollisimman kattavasti. Lisäksi perehdytämme työntekijät yleisellä tasolla suomalaiseen työelämä- ja tapakulttuuriin”, Isosalo kertoo. Hänen mukaansa tulijoiden integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan voidaan tarvittaessa tukea myös räätälöidyillä kieli- ja osaamiskoulutuksilla.
Asiakkaan vastuulle jää työntekijöiden normaali perehdytys työtehtävään sekä työpaikan tapoihin ja käytäntöihin. Jotta tämä onnistuu käytännössä, työpaikalta pitäisi löytyä riittävästi englanninkielentaitoisia perehdyttäjiä. Jos kaikki tulijat eivät osaa englantia, Eezy varmistaa, että heidän joukostaan löytyy aina tulkki.
Haasteitakin voi tulla eteen
Entä jos työntekijä ei sovellukaan uuteen työpaikkaan perehdytyksestä huolimatta?
”Työehtosopimus määrittelee työsuhteen puolesta irtisanomiseen liittyvät menetelmät. Irtisanomistilanteissa Eezy pyrkii löytämään irtisanotulle työntekijälle korvaavaa työtä. Jos siinä ei onnistuta, avustamme henkilöä joko uuden työpaikan etsinnässä tai kotiin paluussa”, kertoo Samu Isosalo.
Entä mitä muita haasteita kannattaa etukäteen huomioida?
”Työlupaprosessin kestoa on ennalta hankala ennustaa”, toteaa Isosalo. ”Kolmansista maista rekrytoitaessa koko prosessin kesto tarvekartoituksesta työntekijän aloittamiseen on noin 2,5–5 kuukautta. Akuuteissa työvoimatarpeissa toimitusajat siis tuovat oman haasteensa aikataulutukseen. Kehitämme yhteistyötä työlupaprosessiin osallistuvien viranomaistahojen kanssa koko ajan ja viime vuosina olemmekin ottaneet isoja askelia eteenpäin.”
Eezy on luotettava kumppani
Eezyllä on 15 vuoden kokemus kansainvälisen työvoiman tuonnista Suomeen. Yhtiön kansainvälisen rekrytoinnin prosessit, kuten myös sen kumppanien toiminta, on kolmannen osapuolen auditoimaa. Työntekijöiden hyvinvointi ja viihtyvyys on Eezylle toiminnan lähtökohta, joten yhtiö on luonut myös omat prosessit ja tukitoimet työntekijöiden oikeudenmukaisen kohtelun ja turvallisuuden varmistamiseksi sekä väärinkäytöksien estämiseksi. Yhtiö maksaa työntekijöille työehtosopimuksen mukaista palkkaa ja huolehtii, että he ymmärtävät oikeutensa Suomessa. Myös asiakkaaseen pidetään yhteyttä aktiivisesti, jotta varmistetaan, että yhteispeli kansainvälisten työntekijöiden ja työllistäjän kanssa toimii.
”Olemme sekä asiakkaan että työntekijän tukena koko työsuhteen ajan”, Samu Isosalo tiivistää.
Asiakkaidemme kokemuksia:
Ota yhteyttä, niin keskustellaan kuinka voimme auttaa sinua henkilöstötarpeissasi!
Eezy Henkilöstöpalveluilla on kokemusta ulkomaalaisten työntekijöiden tuonnista Suomeen jo vuodesta 2009. Vuonna 2022 yhtiö rekrytoi suomalaisiin työsuhteisiin noin 600 työntekijää ulkomailta. Vuoden 2022 aikana työllistettiin myös noin 3000 Suomessa jo asuvaa maahanmuuttajaa.