Lippupiste

Yhteistyöllä kasvuun

Lippupisteen ja Eezyn yhteistyö on laajentunut voimakkaasti viime vuosina. Kumppanuus on osaltaan mahdollistanut Lippupisteen liiketoiminnan kasvattamisen.

Lippu.fi myy ja markkinoi lippuja yli 30 000 kulttuuri-, viihde- ja urheilutapahtumaan vuosittain. Lippupiste Oy on perustettu vuonna 1996 Tampereella, missä sijaitsee yhtiön työntekijämäärältään suurin toimipiste puhelinpalvelukeskuksineen. Muut toimipisteet ovat Helsingissä, Turussa ja Lahdessa. Yhtiö on osa Euroopan suurinta lipunmyyntiyhtiötä CTS Eventimia.

Lippupiste on kasvanut perinteisestä lippujen välittäjästä tapahtuma-alan kokonaisvaltaiseksi palveluyritykseksi. Jos tapahtumajärjestäjä niin haluaa, Lippupisteen väki hoitaa myös ovimyynnin, kulunvalvonnan, datan analysoinnin ynnä muun.

Kuluttajalle lipun hankkiminen on vain yksi osa tapahtumaan valmistautumista. Tapahtumapaikalle pitää päästä, on syötävä ennen tai jälkeen tapahtuman, ja ehkä halutaan viettää hotelliyökin paikkakunnalla. Lippupiste pyrkii tekemään palvelukokonaisuuden ostamisesta entistä helpompaa.

Lippupiste Oy:n operatiivinen johtaja Juhana Stenbäck
Lippupiste Oy:n operatiivinen johtaja Juhana Stenbäck.

”Meillä on vahva tahto olla vaikuttavin lippuyhtiö, joka tuottaa eniten arvoa kumppaneilleen, asiakkailleen ja koko toimialalle”, Lippupiste Oy:n operatiivinen johtaja Juhana Stenbäck visioi.

Viime vuosina tapahtuma-alaa on koeteltu monin tavoin. Ensin tuli korona sulkutiloineen ja peruutuksineen, sitten hurja kustannusten nousu, jonka siirtäminen hintoihin on helpommin sanottu kuin tehty. Maan uusi hallitus suunnittelee tapahtumien arvonlisäveron nostoa 10:stä 14:ään prosenttiin.

”Positiivista on kuitenkin nähdä, että ihmiset kaipaavat elämyksiä, ja tapahtumiin on taas tunkua. Me saamme olla mukana tuottamassa heille hyviä hetkiä.”

Lippupisteen palveluneuvojia kahvitauolla
”Meille on tärkeää, että kaikki meille työskentelevät ovat lippupisteläisiä”, Juhana Stenbäck linjaa.

Mistä osaajia?

Koronavuosina iso joukko ammattilaisia joutui jättämään tapahtuma-alan töiden loppumisen takia. Tänä päivänä osaajien löytäminen on kiven takana.

”Tilanteemme on sikäli hyvä, että meillä on hyvä henkilöstökumppani, jonka kautta olemme saaneet osaajia. Yleisesti ottaen tapahtuma-alalla on kuitenkin haastetta hyvien tekijöiden saamisessa”, Stenbäck toteaa.

Lippupisteellä täyttä päivää tekee satakunta työntekijää, joista suunnilleen puolet on yhtiön omilla palkkalistoilla ja puolet Eezyn. Suurin osa täysiä tunteja tekevistä eezyläisistä työskentelee kuluttajille tarkoitetuissa puhelinpalveluissa, mutta nykyään heitä on myös muilla osastoilla. Lisäksi tarvitaan osa-aikaisia sekä keikka- ja kausityöntekijöitä.

”Yhtenä kesäviikonloppuna saatetaan järjestää 20 festivaalitapahtumaa eri puolilla maata. Kausivaihtelua ja kiireavun tarvetta on myös urheilusarjoissa ja teattereissa. Olemme tukeutuneet Eezyyn pystyäksemme pitämään tapahtumajärjestäjille antamamme palvelulupaukset.”

Myyntijohtaja Pia Sund Eezy Henkilöstöpalvelut Oy:stä uskoo, että kumppanuus on tehnyt työvoiman hankkimisesta helpompaa ja joustavampaa Lippupisteelle.

”Meidän tehtävämme on löytää heille oikeat ihmiset oikeisiin paikkoihin, akuuteissakin tilanteissa.”

Kasvua ja kehittymisen mahdollisuuksia

Lippupisteen ja Eezyn yhteistyö käynnistyi 2019 ja karaistui 2020 puhjenneen koronapandemian kaksivuotisessa kurimuksessa.

”Kumppanuudesta ei livetty vaikeina aikoina, vaan keksittiin joustavia ratkaisuja henkilöstöhaasteisiimme. Oli tehtävä nopeita päätöksiä, vaikka näkymä eteenpäin oli sumea”, Lippupisteen Stenbäck muistelee.

Yhteistyö on laajentunut tavalla, jota ei sopimuksentekohetkellä osattu edes ajatella.

”Emme olisi pystyneet tekemään yrityksenä tällaista kasvua ilman hyvää kumppania. Olemme saaneet haluamiamme ammattilaisia ja pystyneet pitämään heistä kiinni tarjoamalla urapolkuja ja uusia haasteita talon sisällä.”

Eezyn Sund jakaa näkemyksen kumppanuuden vahvistumisesta.

”Lippupisteen ja Eezyn yhteistyö on mielestäni hieno kasvutarina. Työntekijäpoolia on kasvatettu ja tehtäväkirjoa lisätty. Kun yhteistyölle on saatu luotua hyvä pohja, oikeanlaisten henkilöiden hakeminenkin on helpompaa.”

Lippupisteen palveluneuvoja Cristian
Lippupisteen palveluneuvoja Cristian.

Haluaisitko keskustella yrityksesi henkilöstötarpeista?

Jätä yhteydenottopyyntö, niin olemme pian yhteydessä.