Eezy tuo joustavuutta ravintolan henkilöstön hankintaan
Mamma Maria, Lahden torin laidalla sijaitseva ikoninen italialainen ravintola perustettiin jo vuonna 1995. Se on edelleen lahtelaisten kestosuosikki, jonne tullaan syömään ja viihtymään kauempaakin.
”Meille tullaan totta kai hyvän ruuan, mutta erityisesti myös autenttisen tunnelman takia. Asiakkaat sanovat, että meillä käydessä tuntuu kuin olisi ulkomailla. Tunnelman luo välitön, tiivis ja kansainvälinen työyhteisömme – olemme kuin yhtä perhettä”, kertoo Mamma Marian ravintolapäällikkö Davide Truglio.
Merkittävä paikallinen työllistäjä
Mamma Marian kohdalla ei puhuta mistään ihan pienestä ravintolasta, sillä asiakaspaikkoja on lähes 130. Henkilökuntaa on noin 30, eli kyseessä on merkittävä paikallinen työllistäjä. Mamma Maria tukeutuu Eezyyn erityisesti kausityöntekijöitä hankkiessaan.
”Jos rekrytoisimme kesän työntekijät itse, meidän pitäisi aloittaa haku jo tammi–helmikuussa ja tehdä työsopimukset paljon ennen kesää. Haasteena on, ettei meillä ole välttämättä tarjota työtunteja riittävästi kesäkauden ulkopuolella. Emme pysty lupaamaan työntekijälle tiettyä tuntimäärää, mutta Eezy pystyy. Lisäksi Eezyn kautta työntekijän saa lyhyellä varoitusajalla, ja sopivia työntekijöitä on löytynyt hyvin”, toteaa Davide yhteistyön hyödyistä.
Kiitosta paikallistuntemuksesta ja monipuolisesta palvelusta
Mamma Maria on tunnettu lämpimästä ja kansainvälisestä tunnelmastaan, eikä ravintola arkaile palkata ulkomailta tulevia työntekijöitä. Davide mainitsee, että he ovat saaneet siihen apua myös Eezyltä.
”Eräällä työntekijällämme ei ollut oleskelulupaa, mutta Eezy auttoi sen hankkimisessa ja kaikki meni hyvin”.
Davide kiittelee myös Eezyn paikallistuntemusta:
”Eezyn Lahden toimiston väki tuntee aidosti meidän tarpeemme, sillä myös heillä on pitkä historia samassa kaupungissa. Lisäksi he selvästi osaavat arvioida, millainen työntekijä sopisi juuri meidän porukkaamme ja todennäköisimmin pärjää hektisessä ravintolatyössä.”
”Olemme olleet tyytyväisiä Eezyn kautta tulleisiin työntekijöihin ja juuri vakinaistaneetkin yhden heistä omille kirjoille. Eezy mahdollistaa, että voimme rauhassa kokeilla, sopiiko uusi työntekijä joukkoon ja vasta sitten palkata parhaat tekijät itsellemme”, hän jatkaa.
Ilman suomen kieltäkin on pärjätty
Mamma Maria on palkannut useita työntekijöitä, jotka eivät vielä puhu suomea.
”Suomen kielen taidon puute on tietenkin haaste työnantajalle, mutta meillä sitä ei nähdä ongelmana. Toki helpompaa olisi palkata kieltä puhuvia työntekijöitä, mutta näemme roolimme myös yhteiskunnallisesti tärkeäksi; autamme maahanmuuttajia oppimaan kieltä työn ohessa ja kotoutumaan Suomeen. Ravintolamme on maahanmuuttajan perustama, joten arvoihimme kuuluu auttaa ihmisiä löytämään paikkansa täällä”, toteaa Davide.
Haluatko keskustella yrityksen henkilöstöpalveluista?
Jätä yhteystiedot lomakkeelle
Ravintola Mamma Maria
Vapaudenkatu 10, Lahti
p. 03-751 6716
Mamma Mariaan kannattaa tulla pidemmänkin matkan päästä!
Laajasta ruokalistasta löytyy varmasti vaihtoehtoja jokaiseen ruokavalioon ja mieltymykseen.