21.3.2025 Blogikirjoitukset

Pari sanaa antirasismista työelämässä

Tunnin rasismikoulutukset ja maailmalla peruutetut DEI-ohjelmat ovat puhututtaneet viime aikoina. Me Eezyllä uskomme vakaasti, että päivittäinen ja systemaattinen työ moninaisuuden, yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon puolesta on välttämätöntä matkallamme kohti missiomme mukaista hyvää työelämää, kaikille. Ja, että ymmärryksen lisääminen – tunti, vartti, tai minuutti kerrallaan – on aina arvokas asia.

Me eezyläiset syvennyimme viime viikolla Kirsi Mutshipulen (Nordic Diversity Trainers) johdolla antirasismiin ja sen tarpeellisuuteen työelämässä. Monen meistä mieleen jäi esimerkiksi:

💡 Työn hakeminen Suomessa ei ole tasapuolista kaikille. Esimerkiksi nimeen perustuvaa syrjintää esiintyy paljon. (Lähde: YLE)

💡 Suomessa 63 % etniseen vähemmistöön kuuluvista on henkilökohtaisesti kokenut rasistista ahdistelua viimeisen 5 vuoden aikana. Luku on Euroopan korkeimpia. (lähde: Being Black in the EU)

💡Maahanmuuttajataustaisia ohjataan vinoutuneesti kykyjään tai koulutustaan vastaamattomiin koulutusasteisiin ja töihin. (Lähde: Helsingin Sanomat)

✨ Sinä voit tehdä arjessa antirasistista työtä mm. lisäämällä omaa ymmärrystäsi, tunnistamalla etuoikeuksiasi, puuttumalla vääryyksiin ja yksinkertaisesti puhumalla rasismista.

Me Eezyllä työllistimme viime vuonna 22 000 ihmistä, jotka edustivat yli 100 kansallisuutta. Suomen laajimpana työelämän asiantuntijatalona meillä on suuri yhteiskunnallinen vaikuttavuus, sekä oman toimintamme että asiakasyritystemme kautta. Olemme sitoutuneet toimimaan eettisten ohjeidemme mukaisesti. Emme hyväksy häirintää, syrjintää tai muuta epäasiallista käytöstä.

Vuonna 2024 toimihenkilöistämme 100% suoritti eettisten ohjeidemme kurssin. Lisäksi koulutimme rekrytoivia esihenkilöitämme syrjimättömistä käytännöistä monesta eri näkökulmasta. Edellytämme ohjeiden mukaista toimintaa myös kaikilta työntekijöiltämme, asiakkailtamme, sidosryhmiltämme sekä yhteistyökumppaneiltamme.

Tänään 21.3. on YK:n rasismin vastainen päivä. Mitä jos Sinä käyttäisit pienen hetken aikaasi tutustuaksesi esimerkiksi edellä mainittuihin lähteisiin ja kertomalla huomioistasi eteenpäin? Esimerkiksi YK:n rasismin vastaisella sivustolla voit myös lisäksi vaikkapa testata omia ennakkoluulojasi.

Lue lisää Eezyn vastuullisuustyöstä:

Blogikirjoitukset
X

Ota yhteyttä

X
X
X

Ilmoittaudu mukaan!

X

Lataa materiaali