16.1.2023 Blogikirjoitukset

ONNISTUAKSEEN TYÖELÄMÄSSÄ NUORET KAIPAAVAT AIKAA, MUKAVAA TYÖKULTTUURIA SEKÄ VANHEMPIEN TUKEA

Eezy on tutkinut 16-29-vuotiaiden nuorten työelämätoiveita sekä tottumuksia. Selvitimme lisäksi, miten nuoret onnistuvat löytämään itselleen sopivan ammatin ja työpaikan. 

Milloin oma ammatti selviää nuorelle?

Harva nuori tietää vielä aikuisuuden rajapyykin saavutettuaan mikä hänestä tulee ”isona”. 

Noin 20 ikävuoden kohdalla tehdään eniten valintoja, mutta yli neljänneksellä 25 vuotta täyttäneistä on vielä useita ura- tai ammattivaihtoehtoja, vasta jokin toive ammatista tai ei vielä tietoa. ​Tytöistä 26 %, mutta pojista vain 9 % uskoi päätyvänsä akateemiseen loppututkintoon. Nuoret siis tarvitsevat aikaa kokeilla ja etsiä paikkaansa työelämässä!  

Yleisimpänä nuorten uratoiveena on yrittäjyys – joka toinen nuori suunnittelee yrittäjäksi ryhtymistä tai on jo yrittäjä tai kevytyrittäjä. Kevytyrittäjyys onkin helppo ja riskitön tapa kokeilla yrittäjyyttä.  

Kuunnellaanko vanhempien neuvoja?

Vanhemmat kokevat usein, etteivät nuoret halua kuunnella heidän neuvojansa. Nuoret kuitenkin myöntävät kaipaavansa niitä: jopa 91 % nuorista haluaa ottaa vanhemmiltaan vastaan apua ja neuvoja työelämään liittyen.

Mikä työssä on nuorille tärkeintä?

Kun nuori valitsee työpaikkaa, tärkeintä ei ole palkan määrä, vaan mukavat työkaverit sekä kulttuuri työpaikalla. Toiseksi tärkeintä on mielenkiintoinen työn sisältö ja kolmanneksi tärkeintä merkityksellinen työ. Merkityksellisyys syntyy useimmille jo kokemuksesta siitä, että oma työ on tärkeää työyhteisölle. Palautteen saaminen onkin erityisen tärkeää tämän kokemuksen luomiseksi.  

Miten työpaikka löydetään?

Vanhempien apu on tärkein keino alle 20-vuotiaille nuorille työpaikan etsimisessä. 16-19-vuotiaat löytävät työpaikkansa useimmin vanhempien tai muiden läheisten aikuisten avulla: 42 % 16-17-vuotiaista ja 28 % 18-19-vuotiaista. Kaverit tai koulu auttoivat joka kuudetta alle 20-vuotiasta nuorta löytämään työpaikan.  

Yli 20-vuotiaat löytävät puolestaan työpaikkansa yleisimmin työpaikkailmoitusten kautta, hieman alle joka viides heistä joko opiskelupaikan tai vanhempien avulla. Tytöt etsivät avoimia työpaikkoja selvästi useammin työpaikkailmoitusten kautta verrattuna poikiin. Vain 5 % nuorista löysi työpaikan työvoimatoimistosta.

Nuoret suhtautuvat vuokratyöhön myönteisesti: joka neljäs nuori harkitsee vuokratyötä ja neljännes on jo tehnyt vuokratyötä. Vuokratyötä kutsutaan myös keikkatyöksi.  

Eezy auttaa nuoria onnistumaan työelämässä tarjoamalla heille pikaduunia, kesätöitä, vuokratöitä sekä kevytyrittäjäpalvelua. Lisäksi Eezy järjestää valmennuskursseja lukiolaisille sekä ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin pyrkiville.

Eezyn kesätyöhaku on jälleen auki. Käy kurkkaamassa avoimet paikat osoitteessa:

https://eezy.fi/kampanjat/eezykesa/

LÄHDE: Eezyn kuluttajatutkimukset huhtikuu 2022 ja tammikuu 2023. Tutkimuksiin on vastannut yhteensä 600 nuorta valtakunnallisesti edustavalla otoksella Bilendin verkkopaneelissa.

Blogikirjoitukset