27.12.2022 Blogikirjoitukset

TYÖELÄMÄN UUDENVUODENLUPAUKSET VUODELLE 2023

Uusi vuosi on jälleen aivan nurkan takana ja on aika miettiä tulevia uudenvuodenlupauksia. Mutta mitä jos tällä kertaa kokeilisitkin suunnata lupauksesi työelämään ja parantaa siten omaa sekä työtovereidesi arkea? Näin on päättänyt tehdä myös Eezyllä tulevaisuuden sekä toimintaympäristön johtajana toiminut Isa Merikallio. Hänellä on antaa myös pari vinkkiä, joilla lupauksen pystyy todella pitämään.

Isan mukaan työelämän uudenvuodenlupauksia ei kannata aloittaa ajatuksella mitä haluaa saavuttaa, vaan miten aikoo ylipäätään suhtautua töihinsä.

-Jos siis esimerkiksi teet työtäsi stressaten sekä itseäsi ruoskien, yritä vaihtaa rennompaan sekä kannustavampaan tyyliin, Isa vinkkaa.

Merikallion mielestä kannattaa myös välttää liian mahtipontiselta kuulostavia lupauksia.

-Ihminen asettaa itselleen helposti liian kunnianhimoisia tavoitteita, sillä ne kuulostavat hienoilta. Iso tavoite saa toki aikaan liikkeellelähtökitkan, mutta pian sitä kuitenkin huomaa sen itse toteuttamisen olevan todella vaikeaa. Pelkkä liikkeellelähtö ei siis kanna pitkälle. Siksi tarvitsemmekin myös niitä pieniä tavoitteita, jotka tuottavat varmoja onnistumisia ja motivoivat jatkamaan.

Omia vinkkejään noudattaen, Isa on jo päättänyt oman työelämään liittyvän uudenvuodenlupauksensa vuodelle 2023.

-Minun oma lupaukseni on muistaa kiittää ja kannustaa ihmisiä arkisissa tilanteissa – myös sellaisissa, jotka vaikuttavat itsestään selviltä.

Blogikirjoitukset