13.3.2023 Uutiset

Tuore tutkimusdata kertoo, mikä innostavia työpaikkoja Suomessa yhdistää – menestysresepti löytyy yrityksien avoimuudesta

Vuosi 2022 oli epävarmuuden ja muutosten aikaa myös monilla suomalaisilla työpaikoilla. Henkilöstön innostamiseen eivät enää riitä oman työn tai tiimin onnistuminen, työpaikan me-henki tai hyvä esihenkilötyö. Ratkaisevaa on, että asiat ovat kunnossa sisäisesti; päätöksenteko on selkeää, tavoitteet kirkkaat ja byrokratia matalaa. Avoimuus ja inhimillisyys läpileikkaavat organisaation kulttuuria. 

Tulokset käyvät ilmi Eezy Flow Oy:n asiakkailtaan keräämästä PeoplePower®- henkilöstötutkimusdatasta, joka mittaa suomalaisten omistautumista ja sitoutumista työhön. Kyselyyn vastasi yli 100 000 suomalaista työntekijää noin 100 eri yrityksestä. Vastaajat toimivat pääosin yksityisellä sektorilla, ja toimialoista suurimpina olivat edustettuna teollisuus sekä rahoitus- ja vakuutustoiminta.

Tutkimuksessa innostavimpiin työpaikkoihin lukeutui Osuuskauppa Suur-Savo.

– Työtyytyväisyys ei ole pikamatka. Meillä on satsattu siihen pitkään ja ongelmat ratkaistaan erilaisin keinoin, kuten työyhteisösovittelulla. Yhdessä tehdään ja yhdessä onnistutaan, sanoo henkilöstöjohtaja Tuula Lyytikäinen Osuuskauppa Suur-Savosta.

Tutkimuksen teettäneissä yrityksissä on huomattu, että innostavassa työpaikassa tuottavuus on korkeampaa. Henkilöstö on sitoutunut vahvemmin työhönsä, poissaoloja kertyy vähemmän ja henkilöstön pysyvyys on parempi.

Tutkimusdata tarjoaa monta näkökulmaa suomalaiseen työelämään.  

– Tutkimus antaa meille merkittävää tietoa siitä, miten suomalainen työelämä on muuttunut jo monta vuotta kestäneiden poikkeusolojen aikana. Vuoden 2022 tiedot näyttävät, että epävarmuus työntekijöiden keskuudessa on kasvanut, etenkin työntekijöiden ja esihenkilöiden keskuudessa. Tämä liittynee yleiseen talouden epävarmuuteen. Vaikka henkilöstön kuuleminen päätöksiä tehtäessä on tutkitusti lisääntynyt, henkilöstö kaipaa yhä selkeämpää suuntaa sekä avoimuutta nykyisissä epävarmoissa olosuhteissa, sanoo tutkimuksen toteuttaneen Eezy Flown Tutkimus ja Tieto -yksikön johtaja Johanna Lehmus

PeoplePower® – tutkimukset ja analyysin toteutti työelämän asiantuntijayhtiö Eezy-konserniin kuuluva tutkimus- ja konsultointitoimisto Eezy Flow.

Tutkimusraportin voit ladata tästä.

 

Lisätietoja ja haastattelut:

Johanna Lehmus

Johtaja, Tutkimus ja Tieto -yksikkö

040 501 0844 / johanna.lehmus@eezy.fi

Eezy Flow Oy

 

Marleena Bask

Viestintä- ja markkinointijohtaja

050 352 3643 / marleena.bask@eezy.fi

Eezy Oyj

 

Uutiset