Yhtiökokous 04/2022
Eezy Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen 12.4.2022 päätökset
Eezy Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 12.4.2022 kello 10.00 alkaen Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy:n toimitiloissa osoitteessa Eteläesplanadi 14, Helsinki. Yhtiökokous järjestettiin niin sanotun väliaikaisen lain nojalla siten, että yhtiön osakkeenomistajat ja heidän asiamiehensä osallistuivat kokoukseen ja käyttivät osakkeenomistajan oikeuksia vain äänestämällä ennakkoon sekä esittämällä vastaehdotuksia ja kysymyksiä ennakkoon.
Yhtiökokous hyväksyi kaikki kokouskutsuun sisältyneet ehdotukset.
Tilinpäätös ja konsernitilinpäätös tilikaudelta 2021 vahvistettiin. Hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle myönnettiin vastuuvapaus tilikaudelta 2021. Toimielinten palkitsemisraportti hyväksyttiin.
Osinko
Yhtiökokous päätti, että vuodelta 2021 osinkoa jaetaan 0,15 euroa osakkeelta kahdessa erässä.
- Osingon ensimmäinen erä 0,10 euroa osakkeelta maksetaan osakkeenomistajalle, joka on ensimmäisen erän osingonmaksun täsmäytyspäivänä 14.4.2022 merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Tämän erän osingot maksetaan 26.4.2022.
- Osingon toinen erä 0,05 euroa osakkeelta maksetaan osakkeenomistajalle, joka on osingonmaksun täsmäytyspäivänä 20.10.2022 merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Tämän erän osingot maksetaan 27.10.2022.
Hallitus ja hallituksen palkkiot
Hallitukseen valittiin kahdeksan jäsentä toimikaudelle, joka päättyy valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
Jäseniksi valittiin uudelleen Tapio Pajuharju, Kati Hagros, Liisa Harjula, Timo Mänty, Paul-Petteri Savolainen, Jarno Suominen ja Mika Uotila. Uutena jäsenenä valittiin Mikko Wirén.
Hallituksen jäsenille maksetaan kuukausipalkkiota seuraavasti:
- hallituksen puheenjohtajalle 4 000 euroa kuukaudessa ja
- kaikille muille hallituksen jäsenille 2 000 euroa kuukaudessa kullekin.
Lisäksi hallituksen valiokuntien jäsenille maksetaan kokouspalkkiona 300 euroa kustakin valiokunnan kokouksesta.
Hallituksen jäsenten kohtuulliset matkakulut korvataan yhtiön matkustusohjeiden ja käytännön mukaisesti.
Tilintarkastaja
Tilintarkastajaksi valittiin uudelleen yhtiön nykyinen tilintarkastaja, tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab, joka on ilmoittanut päävastuulliseksi tilintarkastajaksi KHT Esa Kailialan. Tilintarkastajan toimikausi päättyy valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
Tilintarkastajan palkkio maksetaan yhtiön hyväksymän kohtuullisen laskun perusteella.
Hallituksen valtuutukset
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta yhtiön vapaalla omalla pääomalla seuraavin ehdoin:
- Valtuutuksen nojalla hankittavien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään 2 500 000 kappaletta, mikä vastaa noin 10 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista.
- Osakkeet hankitaan hankintahetken markkinahintaan Nasdaq Helsinki Oy:n säännellyllä markkinalla järjestämässä kaupankäynnissä. Omia osakkeita voidaan hankkia muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa.
- Osakkeet hankitaan käyttämällä yhtiön jakokelpoista vapaata omaa pääomaa.
- Valtuutus kumoaa hallitukselle aiemmin annetut omien osakkeiden hankkimista koskevat valtuutukset.
- Valtuutus on voimassa vuoden 2023 varsinaisen yhtiökokouksen loppuun saakka, kuitenkin enintään 18 kuukautta yhtiökokouksen valtuutuspäätöksestä lukien.
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhdessä tai useammassa erässä osakeanneista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisista seuraavasti:
- Valtuutuksen nojalla annettavien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään 2 500 000 kappaletta, mikä vastaa noin 10 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista.
- Hallitus päättää kaikista osakeantien ja optio-oikeuksien sekä muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisen ehdoista. Valtuutus koskee sekä uusien osakkeiden antamista että omien osakkeiden luovuttamista.
- Osakeannit ja optio-oikeuksien sekä muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antaminen voivat tapahtua osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen (suunnattu anti), jos siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, kuten esimerkiksi yrityskauppojen tai -järjestelyiden rahoittaminen tai toteuttaminen, yhtiön oman pääoman rakenteen kehittäminen tai yhtiön kannustinjärjestelmien toteuttaminen.
- Yhtiön kannustinjärjestelmien toteuttamiseen annettavien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään 250 000 kappaletta, mikä vastaa noin 1 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Selvyyden vuoksi todetaan, että kyseinen kannustinjärjestelmien toteuttamiseen annettavien osakkeiden määrä sisältyy edellä alakohdassa 1 mainittuun antivaltuutuksen kokonaismäärään.
- Hallitus voi valtuutuksen nojalla päättää myös maksuttomasta osakeannista yhtiölle itselleen siten, että yhtiön hallussa olevien osakkeiden lukumäärä annin jälkeen on enintään 10 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Tähän määrään lasketaan yhtiöllä itsellään ja sen tytäryhteisöllä mahdollisesti olevat omat osakkeet osakeyhtiölain 15 luvun 11 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.
- Valtuutus kumoaa hallitukselle aiemmin annetut osakeantivaltuutukset.
- Valtuutus on voimassa vuoden 2023 varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 18 kuukautta yhtiökokouksen osakeantivaltuutusta koskevasta päätöksestä lukien.
Kokouksen pöytäkirja:
Kutsumateriaali
Eezy Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään 12.4.2022 kello 10.00 alkaen. Osakkeenomistajat tai heidän asiamiehensä eivät voi osallistua kokoukseen kokouspaikalla, vaan osallistuminen tapahtuu ennakkoon tässä kutsussa esitetyn mukaisesti.
Ilmoittautuminen on päättynyt: Ilmoittautuminen ja ennakkoäänestys 22.3.2022 klo 12.00 – 5.4.2022 klo 16.00 välisenä aikana.
Linkki toimitusjohtaja Sami Asikaisen videoesitykseen:
https://eezy.videosync.fi/2022-toimitusjohtajan-katsaus
Kutsu Eezy Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 12.4.2022
YHTIÖKOKOUSKUTSU
Eezy Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään 12.4.2022 kello 10.00 alkaen Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy:n toimitiloissa osoitteessa Eteläesplanadi 14, Helsinki. Osakkeenomistajat tai heidän asiamiehensä eivät voi osallistua kokoukseen kokouspaikalla, vaan osallistuminen tapahtuu ennakkoon tässä kutsussa esitetyn mukaisesti.
Covid-19-epidemian leviämisen rajoittamiseksi yhtiön hallitus on päättänyt poikkeuksellisesta kokousmenettelystä lain 375/2021, jolla poiketaan väliaikaisesti eräistä osakeyhtiölain säännöksistä (ns. väliaikainen laki), säännöksiä noudattaen. Yhtiön hallitus on päättänyt ryhtyä väliaikaisen lain mahdollistamiin toimiin, jotta yhtiökokous voidaan pitää huomioiden osakkeenomistajien, yhtiön henkilökunnan ja muiden sidosryhmien terveys ja turvallisuus.
Yhtiön osakkeenomistajat voivat osallistua kokoukseen ja käyttää osakkeenomistajan oikeuksiaan vain äänestämällä ennakkoon sekä esittämällä vastaehdotuksia ja kysymyksiä ennakkoon. Ohjeet osakkeenomistajille löytyvät tämän kutsun kohdasta C. Ohjeita kokoukseen osallistuville.
Kokoukseen ei voi osallistua kokouspaikalla. Yhtiön hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja, muu johto tai tilintarkastaja eivät ole läsnä kokouspaikalla, eikä kokouspaikalle järjestetä videoyhteyttä.
Toimitusjohtajan etukäteen nauhoitettu puheenvuoro lisätään yhtiön internetsivuille viimeistään kokouspäivänä.
Yhtiön suurimmat osakkeenomistajat Sentica Buyout V Ky, NoHo Partners Oyj sekä Meissa-Capital Oy, jotka kokouskutsun päivänä edustavat yhteensä noin 58 prosenttia yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamasta äänimäärästä, ovat etukäteen ilmoittaneet yhtiölle kannattavansa yhtiökokouskutsuun sisältyviä, yhtiökokouksen asialistalla olevia päätösehdotuksia.
A. Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat
Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
- Kokouksen avaaminen
- Kokouksen järjestäytyminen
Kokouksen puheenjohtajana toimii asianajaja Pauliina Tenhunen.
Mikäli Pauliina Tenhusella ei painavasta syystä ole mahdollisuutta toimia puheenjohtajana, hallitus nimeää puheenjohtajaksi parhaaksi katsomansa toisen henkilön.
- Pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskun valvojan valitseminen
Pöytäkirjantarkastajana ja ääntenlaskun valvojana toimii asianajaja Teresa Kauppila.
Mikäli Teresa Kauppilalla ei painavasta syystä ole mahdollisuutta toimia pöytäkirjantarkastajana ja ääntenlaskun valvojana, hallitus nimeää pöytäkirjantarkastajaksi ja ääntenlaskun valvojaksi parhaaksi katsomansa toisen henkilön.
- Kokouksen laillisuuden toteaminen
- Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen
Kokoukseen osallistuviksi osakkeenomistajiksi katsotaan ne osakkeenomistajat, jotka ovat äänestäneet ennakkoon ennakkoäänestysajan kuluessa ja joilla on osakeyhtiölain 5 luvun 6 ja 6 a §:n mukaan oikeus osallistua yhtiökokoukseen.
Ääniluettelo vahvistetaan Euroclear Finland Oy:n toimittamien tietojen perusteella.
- Vuoden 2021 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
Koska yhtiökokoukseen voi osallistua vain ennakkoäänestyksen kautta, yhtiön 16.3.2022 julkistama taloudellinen katsaus, joka sisältää yhtiön tilinpäätöksen, toimintakertomuksen sekä tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2021 ja joka on saatavilla yhtiön internetsivuilla, katsotaan esitetyksi yhtiökokoukselle.
- Tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen vahvistaminen
- Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonjaosta päättäminen
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että vuodelta 2021 vahvistettavan taseen perusteella osinkoa jaetaan 0,15 euroa osakkeelta kahdessa erässä.
Hallitus ehdottaa, että osingon ensimmäinen erä 0,10 euroa osakkeelta maksetaan osakkeenomistajalle, joka on ensimmäisen erän osingonmaksun täsmäytyspäivänä 14.4.2022 merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Hallitus ehdottaa, että tämän erän osingot maksetaan 26.4.2022.
Hallitus ehdottaa, että osingon toinen erä 0,05 euroa osakkeelta maksetaan osakkeenomistajalle, joka on toisen erän osingonmaksun täsmäytyspäivänä 20.10.2022 merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Hallitus ehdottaa, että tämän erän osingot maksetaan 27.10.2022.
- Vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle
- Toimielinten palkitsemisraportin käsittely
Koska yhtiökokoukseen voi osallistua vain ennakkoäänestyksen kautta, yhtiön 16.3.2022 julkistama toimielinten palkitsemisraportti, joka on saatavilla yhtiön internetsivuilla, katsotaan esitetyksi yhtiökokoukselle.
- Hallituksen jäsenten palkkioista päättäminen
Osakkeenomistajat, jotka kokouskutsun päivämääränä edustavat yhteensä noin 58 prosenttia yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamasta äänimäärästä ehdottavat yhtiökokoukselle, että hallituksen palkkiot pysyvät ennallaan varsinaisen yhtiökokouksen 13.4.2021 tekemän päätöksen mukaisina. Ehdotuksen mukaan hallituksen jäsenille maksetaan kuukausipalkkiota seuraavasti:
- hallituksen puheenjohtajalle 4 000 euroa kuukaudessa ja
- kaikille muille hallituksen jäsenille 2 000 euroa kuukaudessa kullekin.
Lisäksi hallituksen valiokuntien jäsenille maksetaan kokouspalkkiona 300 euroa kustakin valiokunnan kokouksesta.
Hallituksen jäsenten kohtuulliset matkakulut korvataan yhtiön matkustusohjeiden ja käytännön mukaisesti.
- Hallituksen jäsenten lukumäärästä päättäminen
Osakkeenomistajat, jotka kokouskutsun päivämääränä edustavat yhteensä noin 58 prosenttia yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamasta äänimäärästä, ehdottavat yhtiökokoukselle, että hallitukseen valitaan kahdeksan (8) jäsentä.
- Hallituksen jäsenten valitseminen
Osakkeenomistajat, jotka kokouskutsun päivämääränä edustavat yhteensä noin 58 prosenttia yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamasta äänimäärästä, ehdottavat yhtiökokoukselle, että hallituksen jäseniksi toimikaudelle, joka päättyy valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä, valitaan uudelleen Tapio Pajuharju, Kati Hagros, Liisa Harjula, Timo Mänty, Paul-Petteri Savolainen, Jarno Suominen ja Mika Uotila.Timo Laine on ilmoittanut, ettei hän enää ole käytettävissä valittaessa hallituksen jäseniä. Uudeksi jäseneksi ehdotetaan valittavan suostumuksensa mukaisesti Mikko Wirén. Mikko Wirén on riippumaton yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista.
Kaikkien hallitukseen ehdolla olevien henkilöiden henkilö- ja luottamustehtävätiedot sekä kuvaus Mikko Wirénin keskeisestä työkokemuksesta on esitetty yhtiön internetsivuilla.
- Tilintarkastajan palkkiosta päättäminen
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että tilintarkastajan palkkio maksetaan yhtiön hyväksymän kohtuullisen laskun perusteella.
- Tilintarkastajan valitseminen
Hallitus ehdottaa tarkastusvaliokunnan suosituksesta yhtiökokoukselle, että tilintarkastajaksi valitaan uudelleen yhtiön nykyinen tilintarkastaja, tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab, joka on ilmoittanut päävastuulliseksi tilintarkastajaksi KHT Esa Kailialan.
Tilintarkastajan toimikausi päättyy valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
- Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta
Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta yhtiön vapaalla omalla pääomalla seuraavin ehdoin:
- Valtuutuksen nojalla hankittavien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään 2 500 000 kappaletta, mikä vastaa noin 10 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista.
- Osakkeet hankitaan hankintahetken markkinahintaan Nasdaq Helsinki Oy:n säännellyllä markkinalla järjestämässä kaupankäynnissä. Omia osakkeita voidaan hankkia muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa.
- Osakkeet hankitaan käyttämällä yhtiön jakokelpoista vapaata omaa pääomaa.
- Valtuutus kumoaa hallitukselle aiemmin annetut omien osakkeiden hankkimista koskevat valtuutukset.
- Valtuutus on voimassa vuoden 2023 varsinaisen yhtiökokouksen loppuun saakka, kuitenkin enintään 18 kuukautta yhtiökokouksen valtuutuspäätöksestä lukien.
- Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeanneista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta
Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään yhdessä tai useammassa erässä osakeanneista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisista seuraavasti:
- Valtuutuksen nojalla annettavien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään 2 500 000 kappaletta, mikä vastaa noin 10 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista.
- Hallitus päättää kaikista osakeantien ja optio-oikeuksien sekä muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisen ehdoista. Valtuutus koskee sekä uusien osakkeiden antamista että omien osakkeiden luovuttamista.
- Osakeannit ja optio-oikeuksien sekä muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antaminen voivat tapahtua osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen (suunnattu anti), jos siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, kuten esimerkiksi yrityskauppojen tai -järjestelyiden rahoittaminen tai toteuttaminen, yhtiön oman pääoman rakenteen kehittäminen tai yhtiön kannustinjärjestelmien toteuttaminen.
- Yhtiön kannustinjärjestelmien toteuttamiseen annettavien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään 250 000 kappaletta, mikä vastaa noin 1 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Selvyyden vuoksi todetaan, että kyseinen kannustinjärjestelmien toteuttamiseen annettavien osakkeiden määrä sisältyy edellä alakohdassa 1 mainittuun antivaltuutuksen kokonaismäärään.
- Hallitus voi valtuutuksen nojalla päättää myös maksuttomasta osakeannista yhtiölle itselleen siten, että yhtiön hallussa olevien osakkeiden lukumäärä annin jälkeen on enintään 10 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Tähän määrään lasketaan yhtiöllä itsellään ja sen tytäryhteisöllä mahdollisesti olevat omat osakkeet osakeyhtiölain 15 luvun 11 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.
- Valtuutus kumoaa hallitukselle aiemmin annetut osakeantivaltuutukset.
- Valtuutus on voimassa vuoden 2023 varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 18 kuukautta yhtiökokouksen osakeantivaltuutusta koskevasta päätöksestä lukien.
- Kokouksen päättäminen
B. Yhtiökokousasiakirjat
Tämä kokouskutsu, joka sisältää kaikki yhtiökokouksen asialistalla olevat päätösehdotukset, on saatavilla Eezy Oyj:n internetsivuilla osoitteessa https://sijoittajat.eezy.fi/sijoittajat/yhtiokokous-04-2022/
Eezy Oyj:n taloudellinen katsaus, joka sisältää yhtiön tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2021 sekä yhtiön toimielinten palkitsemisraportti ovat saatavilla edellä mainituilla internetsivuilla. Päätösehdotuksista ja muista edellä mainituista asiakirjoista sekä tästä kokouskutsusta lähetetään pyydettäessä jäljennökset osakkeenomistajille.
Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä edellä mainituilla internetsivuilla viimeistään 26.4.2022.
C. Ohjeita kokoukseen osallistujille
Osakkeenomistajat voivat osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää osakkeenomistajan oikeuksiaan vain äänestämällä ennakkoon sekä esittämällä vastaehdotuksia ja kysymyksiä ennakkoon alla olevien ohjeiden mukaisesti. Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan asiamiehen välityksellä alla olevien ohjeiden mukaisesti. Myös osakkeenomistajan asiamiehen on äänestettävä ennakkoon.
Kokoukseen ei voi osallistua kokouspaikalla.
- Osakasluetteloon merkitty osakkeenomistaja
Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on rekisteröity yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä 31.3.2022 Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle suomalaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity yhtiön osakasluetteloon.
- Ilmoittautuminen ja äänestäminen ennakkoon
Ilmoittautuminen ja ennakkoäänestys alkavat 22.3.2022 klo 12.00, kun jäljempänä kohdassa 5. esitetty määräaika äänestykseen otettavien vastaehdotusten toimittamiselle on päättynyt. Yhtiön osakasluetteloon merkityn osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittautua ja äänestää ennakkoon viimeistään 5.4.2022 klo 16.00, mihin mennessä ilmoittautumisen ja äänten on oltava perillä.
Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa pyydetyt tiedot, kuten osakkeenomistajan nimi, syntymäaika/y-tunnus, osoite ja puhelinnumero sekä asiamiehen nimi ja syntymäaika. Osakkeenomistajien Eezy Oyj:lle tai Euroclear Finland Oy:lle luovuttamia henkilötietoja käytetään vain yhtiökokouksen ja siihen liittyvien tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn yhteydessä.
Osakkeenomistajat, joilla on suomalainen arvo-osuustili, voivat ilmoittautua ja äänestää ennakkoon tiettyjen yhtiökokouksen asialistalla olevien asiakohtien osalta 22.3.2022 klo 12.00 – 5.4.2022 klo 16.00 välisenä aikana seuraavilla tavoilla:
a) Yhtiön internetsivujen kautta osoitteessa https://sijoittajat.eezy.fi/sijoittajat/yhtiokokous-04-2022/
Henkilöomistajien tapauksessa sähköinen ilmoittautuminen ja ennakkoäänestäminen internetsivujen kautta edellyttää vahvaa sähköistä tunnistautumista. Vahva sähköinen tunnistautuminen tapahtuu suomalaisilla pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.
Yhteisöomistajien tapauksessa sähköinen ilmoittautuminen ja ennakkoäänestäminen ei lähtökohtaisesti edellytä vahvaa sähköistä tunnistautumista. Yhteisöomistajan on kuitenkin ilmoitettava arvo-osuustilinsä numero sekä muut pyydetyt tiedot. Mikäli yhteisöomistaja käyttää sähköistä Suomi.fi-valtuutta, ilmoittautuminen edellyttää kuitenkin valtuutetulta vahvaa sähköistä tunnistautumista, joka toimii pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.
b) Postitse tai sähköpostitse
Osakkeenomistaja voi toimittaa yhtiön internetsivulla saatavilla olevan ennakkoäänestyslomakkeen tai vastaavat tiedot sähköpostitse osoitteeseen yhtiokokous@euroclear.eu tai postitse osoitteeseen Euroclear Finland Oy, Yhtiökokous / Eezy Oyj, PL 1110, 00101 Helsinki.
Jos osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen toimittamalla ennakkoäänet Euroclear Finland Oy:lle, äänten toimittaminen ennen ilmoittautumisen ja ennakkoäänestyksen päättymistä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen, kunhan siitä ilmenevät edellä mainitut ilmoittautumiseen vaadittavat tiedot.
Ennakkoäänestyslomake sekä äänestystä koskevat ohjeet ovat saatavilla yhtiön internetsivuilla osoitteessa https://sijoittajat.eezy.fi/sijoittajat/yhtiokokous-04-2022/ viimeistään ennakkoäänestyksen alkaessa 22.3.2022.
- Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja
Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi oikeus olla merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä 31.3.2022. Osallistuminen edellyttää lisäksi, että osakkeenomistaja on näiden osakkeiden nojalla tilapäisesti merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon viimeistään 7.4.2022 klo 10.00 mennessä. Hallintarekisteriin merkittyjen osakkeiden osalta tämä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen. Osakkeenomistuksessa yhtiökokouksen täsmäytyspäivän jälkeen tapahtuneet muutokset eivät vaikuta oikeuteen osallistua yhtiökokoukseen eivätkä osakkeenomistajan äänimäärään.
Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien rekisteröitymistä tilapäiseen osakasluetteloon, valtakirjojen antamista ja ilmoittautumista yhtiökokoukseen. Omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisön tulee ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja, joka haluaa osallistua varsinaiseen yhtiökokoukseen, merkittäväksi tilapäisesti yhtiön osakasluetteloon viimeistään edellä mainittuun ajankohtaan mennessä ja huolehtia ennakkoäänestämisestä hallintarekisteröidyn osakkeen omistajan puolesta.
- Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat
Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan asiamiehen välityksellä. Myös osakkeenomistajan asiamiehen on äänestettävä ennakkoon tässä kutsussa kuvatulla tavalla.
Osakkeenomistajia, jotka eivät äänestä ennakkoon henkilökohtaisesti, pyydetään käyttämään yhtiön tarjoamaa valtakirjapalvelua ja valtuuttamaan oikeustieteen maisteri Oskari Jokinen Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy:stä tai hänen määräämänsä henkilö edustamaan osakkeenomistajaa ja käyttämään tämän äänioikeutta kokouksessa osakkeenomistajan antamien äänestysohjeiden mukaisesti. Yhtiön tarjoaman asiamiehen valtuuttamisesta ei aiheudu osakkeenomistajalle kustannuksia lukuun ottamatta mahdollisia valtakirjamateriaalien toimittamisesta aiheutuvia kustannuksia. Lisätietoja yhtiön tarjoamasta asiamiehestä on saatavilla osoitteesta www.castren.fi/fi/ihmiset/oskari-jokinen/
Osakkeenomistaja saa halutessaan nimetä myös muun asiamiehen. Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja, tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa. Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa.
Valtakirjamalli äänestysohjeineen on saatavilla yhtiön internetsivuilta osoitteesta https://sijoittajat.eezy.fi/sijoittajat/yhtiokokous-04-2022/ viimeistään 22.3.2022. Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan ensisijaisesti sähköpostitse osoitteeseen yhtiokokous@eezy.fi. Vaihtoehtoisesti valtakirjan voi toimittaa postitse osoitteeseen Eezy Oyj, Aino Nylander, Itämerenkatu 3, 00180 Helsinki. Valtakirjat on toimitettava ennen ilmoittautumisajan päättymistä 5.4.2022 klo 16.00, mihin mennessä valtakirjojen on oltava perillä.
Valtakirjan toimittaminen ennen ilmoittautumisajan päättymistä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen, kunhan valtakirjasta ilmenevät edellä mainitut ilmoittautumiseen vaadittavat tiedot. Yhtiön tarjoamalle asiamiehelle osoitetun, äänestysohjeet sisältävän valtakirjan toimittaminen ennen ilmoittautumisajan päättymistä katsotaan sekä ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen että ennakkoäänestämiseksi, kunhan valtakirjasta ilmenevät edellä mainitut ilmoittautumiseen vaadittavat tiedot ja osakkeenomistajan äänestysohjeet.
Yhteisöomistaja voi käyttää myös sähköistä Suomi.fi-valtuuttamispalvelua perinteisen valtakirjan sijaan. Tällöin yhteisö valtuuttaa nimeämänsä valtuutetun Suomi.fi-palvelussa osoitteessa https://www.suomi.fi/valtuudet käyttämällä valtuusasiaa ”Yhtiökokouksen edustaminen”. Euroclear Finland Oy:n yhtiökokouspalvelussa valtuutetun tulee ilmoittautumisen yhteydessä tunnistautua vahvalla sähköisellä tunnistautumisella ja sen jälkeen sähköinen valtuus tarkistetaan automaattisesti.
- Muut ohjeet / tiedot
Osakkeenomistajilla, joilla on vähintään yksi sadasosa yhtiön kaikista osakkeista, on oikeus tehdä äänestykseen otettavia vastaehdotuksia yhtiökokouksen asialistalla oleviin päätösehdotuksiin. Tällaiset vastaehdotukset on toimitettava yhtiölle sähköpostilla osoitteeseen yhtiokokous@eezy.fi 21.3.2022 klo 16.00 mennessä. Vastaehdotuksen tekevien osakkeenomistajien on esitettävä vastaehdotuksen toimittamisen yhteydessä selvitys omistuksestaan. Vastaehdotus otetaan käsiteltäväksi yhtiökokouksessa edellyttäen, että osakkeenomistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen ja että osakkeenomistaja omistaa yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä vähintään yhden sadasosan yhtiön kaikista osakkeista. Jos vastaehdotusta ei oteta käsiteltäväksi yhtiökokouksessa, vastaehdotuksen puolesta annetut äänet jäävät ottamatta huomioon. Yhtiö julkaisee mahdolliset äänestykseen otettavat vastaehdotukset yhtiön internetsivuilla osoitteessa https://sijoittajat.eezy.fi/sijoittajat/yhtiokokous-04-2022/ viimeistään 22.3.2022.
Osakkeenomistaja voi esittää osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:ssä tarkoitettuja kysymyksiä kokouksessa käsiteltävistä asioista 29.3.2022 klo 16.00 asti sähköpostitse osoitteeseen yhtiokokous@eezy.fi tai postitse osoitteeseen Eezy Oyj, Aino Nylander, Itämerenkatu 3, 00180 Helsinki. Tällaiset osakkeenomistajien kysymykset, yhtiön johdon vastaukset niihin sekä mahdolliset muut kuin äänestykseen otetut vastaehdotukset ovat nähtävillä yhtiön internetsivuilla osoitteessa https://sijoittajat.eezy.fi/sijoittajat/yhtiokokous-04-2022/ viimeistään 1.4.2022. Kysymysten ja vastaehdotusten tekemisen edellytyksenä on, että osakkeenomistaja esittää riittävän selvityksen osakeomistuksestaan.
Eezy Oyj:llä on kokouskutsun päivänä 16.3.2022 yhteensä 25 046 815 osaketta, jotka edustavat yhtä montaa ääntä.
Helsingissä 16.3.2022
EEZY OYJ
Hallitus
Liitteet:
Valtakirjamalli ja eannkkoäänestyslomake:
Ehdotetun uuden hallituksen jäsenen tiedot:
Mikko Wirén
s. 1972, lääketieteen lisensiaatti
Pihlajalinna Oyj:n hallituksen puheenjohtaja
Keskeinen työkokemus: Perusti Pihlajalinnan 2001, Pihlajalinna-konsernin toimitusjohtaja 2014–2016, Pihlajalinna Terveys Oy, toimitusjohtaja 2005–2016, yleis- ja työterveyslääkäri 2001–2011, Parkano, terveyskeskuslääkäri 2001–2005; MWW Yhtiö Oy, toimitusjohtaja 2004-.
Keskeiset muut samanaikaiset luottamustehtävät: Pihlajalinna Oyj:n hallituksen puheenjohtaja, LähiTapiola Pirkanmaa Keskinäinen Vakuutusyhtiön hallituksen varapuheenjohtaja, Ipanala Oy:n hallituksen jäsen.
Osakkeenomistajilta tulleet kysymykset:
- Onko lyhyen aikavälin palkitsemisesta tarjolla lisätietoja käytetyistä mittareista ja niiden painoarvoista? Onko pitkän aikavälin palkitsemisen tekijöistä tarjolla lisätietoja, ja liittyykö palkitsemiseen omistusaikavaatimuksia?
- Vastaus: Lyhyen tähtäimen palkitsemisessa pääpaino on taloudellisissa mittareissa (tulos ja liikevaihto). Henkilökohtaisten tavoitteiden painoarvo palkitsemisessa on pienempi. Pitkän aikavälin palkkio-ohjelman kriteereinä on kannattavuus (liikevoitto-%) ja liikevaihto. Kannattavuudella on enemmän painoarvoa kuin liikevaihdon kasvulla. Palkkio-osakkeisiin ei liity omistusaikavaatimuksia.