Kansainvälinen työvoima – ratkaisu työvoimapulaan Suomessa
Lapin Eezy on hankkinut Nelostien varressa toimivalle liikenneasema Mäkipeuralle osaavaa työvoimaa jo vuosien ajan. Kolme työntekijöistä on kotoisin Filippiineiltä.
Eezy-konserni on hyvän työelämän henkilöstöpalvelu- ja asiantuntijatalo, joka auttaa asiakkaitaan menestymään tarjoamalla parasta osaamista muuttuviin tilanteisiin. Eri puolilla Suomea toimivat Eezyn alueyrittäjät hankkivat asiakkailleen työntekijöitä paitsi maakuntien kasvukeskuksiin, myös pienemmille paikkakunnille.
Lapin Eezyn yrittäjät ovat sisarukset Mira ja Mika Hyväri. Yrityksen toimisto on Rovaniemellä, mutta toimialue kattaa koko laajan maakunnan. Heidän asiakasyrityksistään noin 40 prosenttia sijaitsee pienillä paikkakunnilla.
Yrittäjinä meille on tärkeää auttaa toisia yrittäjiä ja mahdollistaa heidän liiketoimintansa kasvu toimittamalla heille hyviä työntekijöitä. Samalla haluamme toimia vastuullisena työnantajana vuokratyöntekijöillemme”, Mira Hyväri sanoo.
Yksi heidän asiakkaistaan on Meri-Lapin Tervolassa, pienessä Peuran kylässä sijaitseva liikenneasema Olavi Mäkipeura Oy, jota pyörittää yrittäjä Olli-Pekka Mäkipeura.
”Toiminnan kehittäminen edellyttää jatkuvaa panostusta osaavan työvoiman varmistamiseen”, Mäkipeura toteaa.
Aseman perusti hänen isänsä Olavi Mäkipeura. Varttuneempi väki tuntee paikan yhä ”Peuran Essona”. Se on myös rahtareiden suosima taukopaikka. Olli-Pekka Mäkipeura on ollut yrityksen ohjaksissa vuodesta 2012 alkaen.
Työvoiman rekrytointia on helpottanut se, että liikenneasemalla on tarjolla töitä tasaisesti ympäri vuoden. Eezyn vuokratyöntekijätkin ovat toistaiseksi voimassa olevissa työsuhteissa. Joillekin työnhakijoille pitkä työmatka saattaa muodostua esteeksi.
Monimuotoinen työpaikka
Aseman kassavirta muodostuu monesta purosta: myyntiartikkeleina on muun muassa ruokaa ja juomaa, voiteluaineita ja nestekaasuja. Valtaosa yrityksen liikevaihdosta tulee ravintola- ja kahvilatuotteiden myynnistä.
Polttoaineiden myynti on tällä hetkellä keskeytyksissä Teboilin tilanteen seurauksena, mutta neuvottelut uuden polttoainetoimittajan kanssa ovat käynnissä.
Eezyn vuokratyöntekijät toimivat liikenneasemalla monenlaisissa tehtävissä: kokkeina, pikaruokatyöntekijöinä, kassalla ja asiakaspalvelussa sekä astiahuollossa. Heidän joukossaan on sekä suomalaisia että ulkomaisia työntekijöitä.
Erityisen arvokasta apua olemme saaneet Eezyltä kansainvälisen työvoiman rekrytoinnissa. Meidän ei ole itse tarvinnut selvitellä esimerkiksi työlupa-asioita. Kaikki on järjestynyt Eezyn ison ketjun kautta”, Mäkipeura kertoo.
Yrittäjä on ollut pääosin tyytyväinen saamiinsa työntekijöihin. ”Yhteistyö Eezyn kanssa on sujunut todella hyvin. Tietenkin henkilöstöasioissa on joskus haasteita, mutta nekin on saatu yhdessä ratkaistua.”
”Kun kumpikin osapuoli kantaa oman vastuunsa, yhteistyö toimii”, Mira Hyväri vahvistaa.
Inhimillistä työelämää
Liikenneasemalla työskentelee kolme filippiiniläistä vuokratyöntekijää.
Ruthcel Mendoza aloitti työt kokkina maaliskuussa 2024.
”Pidän työstäni hyvin paljon, koska se on juuri sitä, mitä haluan tehdä. Tuntuu mukavalta, kun saan asiakkaalta hymyn ja kiitoksen annoksen tarjoillessani. Ja palkka on paljon parempi kuin Filippiineillä”, Mendoza sanoo.

Liikenneasema pikkukylässä Suomen Lapin lounaiskolkassa – ”keskellä ei mitään” – on hänen ensimmäinen työpaikkansa ulkomailla. Sopeutumista on helpottanut, että hän varttui itse pienessä filippiiniläiskylässä. Hän nauttii täysin siemauksin Lapin luonnosta ja hiljaisuudesta, nyttemmin saunomisestakin.
Jonah Mae Derilo saapui Tervolaan lokakuussa 2025 työskenneltyään sitä ennen Kroatiassa. Hän toimii liikenneasemalla asiakaspalvelijana sekä kassalla, ajoittain myös keittiöapulaisena.
Olen viihtynyt mainiosti. Tämä on minulle uusi alku. Suomessa työpäivät ovat inhimillisen pituisia, toisin kuin monissa muissa maissa. Täällä meillä on vapaa-aikaakin”, Derilo kertoo.
Palkkaa ja työsuhde-etuja hän pitää hyvinä. Hänen miehensä työskentelee Rukalla. Puolisot tapaavat toisiaan silloin tällöin. Vapaa-ajallaan Derilo katselee elokuvia ja opiskelee suomea Duolingo-sovelluksella. Työkielenä on pääasiassa englanti, mutta asiakkaita palvellessa suomenkin sanasto on tarttunut ja karttunut.
Työmatka kestää noin kaksi minuuttia. Mäkipeura on vuokrannut liikenneaseman naapurista omakotitalon, jossa kaikilla filippiiniläisillä on omat huoneet yhteisten tilojen lisäksi.
Tekijöitä tarvitaan
Monilla aloilla ja alueilla kärsitään työvoimapulasta. Kansainväliset työntekijät ovat yksi ratkaisu ongelmaan.
”Varsinkin pienemmillä paikkakunnilla ja sesonkityössä kansainvälinen työvoima on Lapissa isossa roolissa, ja sen merkitys kasvaa koko ajan”, Eezy-yrittäjä Hyväri arvioi.
Eezy Henkilöstöpalvelut on tuonut Suomeen ulkomaisia työtekijöitä vuodesta 2009 saakka. Heitä työskentelee palvelualoilla, rakentamisessa ja teollisuudessa.
Kansainvälistä työvoimaa on kohdeltava vastuullisesti. Eezy on sitoutunut noudattamaan YK:n ihmisoikeusperiaatteita sekä ILO:n julistusta työelämän perusoikeuksista. Työvoiman tuontiin osallistuvien ulkomaisten kumppanien taustat tarkistetaan huolellisesti.
Eezy perehdyttää kansainväliset työntekijät suomalaiseen työlainsäädäntöön, kulttuuriin ja elämänmenoon. Työlupien uusimiset, rekisteröinnit, verokortit ja pankkiasiat hoituvat Eezyn tuella. Palkka ja työehdot ovat samat kuin suomalaisillakin työntekijöillä.
Toimiva työyhteisö
Liikenneasemayrittäjä Mäkipeura luonnehtii kokemuksiaan kansainvälisestä työvoimasta positiivisiksi.
”Eezy on löytänyt meille erittäin ammattitaitoisia työntekijöitä, jotka pääsevät nopeasti työhön kiinni. He ovat ahkeria ja ymmärtävät siisteyden sekä hygienian merkityksen ravintolatyössä.”
Ulkomailta tulijoissa on herättänyt ihmetystä, että yrityksen omistaja on itsekin liikenneasemalla töissä päivittäin. Tarvittaessa tiskaajanakin. Työntekijät saavat myös hoitaa tehtäviä, jotka kotimaassa ovat olleet esihenkilöiden heiniä – esimerkiksi kuormakirjojen tarkistamisen.
Kun ensimmäinen kansainvälinen työntekijä on palkattu, sujuu seuraavien rekrytointi jo helpommin. Työnhakijat ovat voineet soittaa suoraan työntekijälle kysyäkseen, millaista työnteko liikenneasemalla on, millaista elämä Tervolassa. Sana hyvämaineisesta työnantajasta kiirii kauas.
Kielestäkään ei ole syntynyt ongelmaa. Valtaosalle asiakkaista englanninkielinen tai auttavalla suomella annettu palvelu kelpaa hyvin.
Suomalaiset työntekijät pystyvät kommunikoimaan englanniksi ulkomaisten kollegoiden kanssa.
”He ovat ottaneet kansainväliset työntekijät lämpimästi vastaan ja pitävät heitä työkavereinaan siinä missä suomalaisiakin”, Mäkipeura toteaa.
Kansainvälinen työvoima – ratkaisu työvoimapulaan Suomessa
Etsitkö osaajia Suomen työmarkkinoille? Kansainvälinen työvoima on erinomainen ratkaisu yrityksesi tarpeisiin, erityisesti silloin, kun paikallisten työntekijöiden löytyminen on haastavaa.
Harkitsetko apua resursointiin?
Eezy tarjoaa laajan toimipisteverkoston ja monipuoliset rekrytointi ja resursointipalvelut eri tilanteisiin. Kansainvälinen työvoima on erinomainen ratkaisu, kun paikallisten työntekijöiden löytyminen on haastavaa.
Ota yhteyttä ja jätä meille viesti – löydetään yrityksellesi sopivin ratkaisu.